sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Enkeli vs. piru (peltoilua) ps. kuvapainotteinen

Herättiin Julian kanssa aamulla 09.35 ja syötiin laidasta laitaan oleva aamiainen. Sitten alettiin pukea ja siinä sitten kesti kauan :D housut x4. paita 3x, sukat 2x, pipo 2x ymsymsyms näytettiin ihan 500 kiloisilta :D Sitten ajettiin tallille.
Aloitettiin karsinoilla, itse otin Donnan ja julia leimun. Ainiin, tallin ovi oli niin jäässä että julian piti mennä kiertoreittiä sisälle ja POTKAISTA ovi sisältä auki.
Sitten haettiin Donna, vaikka leimukin olisi mielellään tullut. Otettiin heti pihassa tytöstä muutama kuva kun oli hänellä niin suloinen kuuraparta. Mentiin sisälle ja Donna oli kovin epäluuloinen juliaa kohtaan en tiedö miksi mutta rentoutui kuitenkin.. Harjailtiin siinä 20 min noin ja satuloitiin ja suitsittiin ja laitettiin Donnan megamuoti bootsit ;) Oli pientä pulmaa kypärän kanssa kun tavallisen mustan kypäräni alle ei mahtunut pipoa, ja väklättiin siinä sitten varmaan 10 minuuttia eri kypäräpipo yhdistelmiä koitellen, ja lopulta päädyttiin GPA-ja korvanlämmitin yhdistelmään, ja voin sanoa että toimi kyllä, eikä tullut kylmä !
Menin harjauspuomilta selkään, ja tavanomaisesti Donna vähän steppaili mutta pääsin kuitenkin selkään.
Matka pellolle sujui ihan hyvin, Donna oli reipas.
Pellolla käveltiin 10 min niin että Donna rentoutui ja sitten ravailtiin 20 min noin ja saatiin rentoja pätkiä. Donna oli ihan intsinä kun pääsi hanattamaan oikeen kunnolla! Se pinkoi laukassa ihan täysillä ne kolme pätkää kun kylmässä uskallettiin ottaa. Käveltiin vielä 10 min pellolla ja sitten käveltiin tallille. Matkalla tuli sitten auto, ja donna oli jo valmiiksi ihan räjähdysherkkä ja kun auto ajoi ohi, hyppäsi tammanen pystyyn ja meinasi kellahtaa nurin. Loppu matka sujui ihan hyvin.
Tamma sai päällen harjauksen jälkeen ihanan lämpimän kaulakappaleellisen fleeceloimen, ja tottakai porkkanaa kun oli niin enkeli <3

Photobucket
 
Photobucket


Photobucket


Photobucket

Photobucket

Photobucket


Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket
 
Photobucket


Leimuun; Haettiin Leimua, joka ei ollut muuten edes närppäissyt heiniään, ja se hörisi meille, tai niin me luuliin, mutta sisällä odottavaa Donna se taisi kaivata. Se antoi kiinni _yllättävän_ hyvin! (?) Taluttaessa se oli laiska ja lunki. Tallissa se sai maistaa jäätynyttä banaanijugurttia, joka oli hyvää, mutta samalla ihan kauheaa. Harjattiin ja varustettiin + laitettiin söpö mikki hiiri fleece alkukäynteihin.
Pellolla otettiin loimi pois, ja ajateltiin koittaa hypätä ojan yli, (ihan matala pikkuoja) Leimu käveli ojan yli, ja toisellapuolella veti söpöt pikkurodeot. Käveltiin ojan yli takaisin, tästä alkoi pirunkehä... Hän käveli kauniisti, mutta yhtäkkiä alkoi stoppaamaan ja pukittelemaan ihan kunnolla... Ravia saatiin vain muutama pätkä, koska muuten se peitsasi tai meni jotai laukka-ravi-peitsi-käynti askellajia.. (taisi olla pojalla vähän virtaa vai) Yritin siinä parhaani mukaan ravailla ja vähän laukata ja yhtäkkiä saattoi vaan peppu lentää pariin metriin.. Selässä pysyin.. Leimu veti vasemmassa kiekassa "IHANAT" 5 pukin rodeon kun kielsin sitä laukkaamasta tielle.. vatipää... (en halua valituksia että satula olisi huono tai hevonen kipeä, koska sillä oli todellakin energiaa vaika muille jakaa) Saatiin pari ihan ok ravipätkää jonka jälkeen päädyttiin että lähdetään onnistuneena ettei onnettomuuuksia satu. Mutta pellolta pois lähtiessämme hevonen hyppäsi ihan kunnolla pystyyn ja pukitti. Tämän jälkeen kaikki sujui ihan hyviin :) Tallissa Leimu näytti oikein iloiselta ja v*ttumaiselta:D Oli ilmeisesti tyytyväien päivän peltopukeista.... Että piru ja enkeli, niin se menee ;) Leimu sai sisätoppiksen ja meni boksiinsa. Photobucket

Photobucket


Photobucket


 
Photobucket



Photobucket
 
Photobucket

Photobucket

Photobucket


Photobucket
 
PhotobucketPhotobucket
Photobucket

9 kommenttia:

  1. Ensinnä vau mitä kuvia tosi kaunis sää ja tunnelmallinen valaistus joissain! Ihania kuuraheppoja :) Oliko tää tän päivän vai eilisen selostus? Miten paljon pakkasta siellä? Jos oli eilisen niin mitä teitte tänään ja mitä teitte tän postauksen iltana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti:) Eilisen postaus oli.Oltiin frendien kaa eilen illalla:D

      Poista
  2. Siis eiks teillä oo lunta??? :DD Tääl on varmaan puol metriä ihan joka paikassa..

    VastaaPoista
  3. Lueskelin blogiasi. Syötät tolle Donnalle siis kourallisen speedpoweria? Meille katottiin valmentajan kanssa ruokinnat ja ihan yhteistuumin todettiin, ettei speedpowerista ole noin pienissä määrin mitään hyötyä. Sen tuoteselosteessakin sanotaan, että harrastehevoselle noin puolikiloa. Kouralliseen ei mahdu puoltakiloa.

    Lisäksi, en voi uskoa että 18-vuotias kirjoittaa noin huonosti - oikeasti. Kirjoittaisit tekstisi ensin wordillä ja kopioisit sitten vasta blogiin niin näkisit virheet. Lisäksi fonttisi on tosi epäselvä ja teksti kannattaisi tasata molemmista reunoista, jotta blogiasi viitsisi edes lukea =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei rehun syöttöä voi suoraan siitä puolestakilosta aloittaa?:D nii...pikkuhiljaa nostetaan siihen.Tätä en oo edes mä kirjottanu vaan hoitaja:D

      Poista
    2. Kiitos selvennyksestä, sekä fontin vaihdosta, nyt kehtaa jopa lukea!

      Poista
  4. Jos on niin vaikeaa lukea ni vittu kuka käskee :D kiva postaus!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no mutta eikös bloggareiden idea ole tehdä blogeistaan mielyttäviä lukijoille, niin että mahdollisimman moni niitä lukisi? miten se sinun elämääsi vaikeuttaa jos pyydän selkeämpää fonttia jotta voisin lukea postauksia? :)

      Poista