tiistai 27. marraskuuta 2018

Uusi suunta

Elämässä on taas tapahtunut vaikka mitä.
Aiemmin oltiin silloin muuttamassa Pihtiputaalle, mutta se sitten peruuntui.
Nyt on kuitenkin muutettu, Siikajoelle !:D

Tosiaan tuli vähän muuttujia edellisen muuton kohdalla ja seuraava sopiva ok talo löytyi sitten täältä.
Kokoa talolla on 150 neliötä ja kahdessa kerroksessa.
Makuuhuoneita on 4, Viljamilla on oma huone ja meillä oma ja yläkerrassa on sitten työhuone ja vierashuone.

Olohuone on iso, 60 neliötä, tonttia on 1ha josta tällä hetkellä kylläkin ns. käytettävissä puolet, toinen puoli olisi tarkoitus keväällä/kesällä raivata.

Suunnitelmissa on että keväällä voisi ottaa mahdollisesti lampaita,kanoja(?)
ja tietenkin pihan aitaaminen kun nyt on maa jäässä.
Tässä nyt muutama kuva.




Viljamikin kehittynyt paljon, seisoo ilman tukea ja kävelee todella hyvin tuen kanssa.
Syö sormiruokaa sekä soseita ja muutenkin on jo niin "iso" poika:)
Enää ei edes kauan että hän on jo vuoden :0

Saa kysellä ja lisää kuviakin voin jossain kohtaa laitella.
Nyt totutellaan elämään täällä Pohjoisemmassa :)