maanantai 10. joulukuuta 2012

Luukku 10 (Koirani)

Suurin osa lukijoistani varmaan teitää koirani yms,mutta nyt en muuta luukkuun keksnyt,.

Koirani on siis rodultaan Isovillakoira
Sen kokonimi on Masakatin Adiantum
Kasvattaja on Kati Holla, Tuusulasta
Sen isä Escort la blanc(en oo varma kirjotetaanko noin) on joskus käynyt näyttelyissäkin.
Emä harrastaa nykyään ainakin agilityä

Koirani kutsumanimi on Siru
Sen säkäkorkeus on n.57cm
Ja se on valkoinen

Siru on todella nirso ruuan suhteen ja läheskään kaikkia ruokia ei syö,kuivamuonaa syö todella vähän.

Siru on luonteeltaan melko arka ja varautunu vieraita kohtaa mutta tuttuja ja omia ihmisä kohtaan erittäin ihana.Ja mua kohtaan kaikkein eniten sellanen:)
Muista koirista siru pitää kunhan saa rauhassa tutustua ja painileikeistä sse ei tykkää yhtää.

Siru on oikea vahtikoira(liikaakin) Haukkuu kun kuulee ääntä tai esim pihalla näkee jonkun kävelevän tiellä.
Erittäin leikkisä ja vilkas koira ja viihtyy tallilla.

Näyttelyihinkin on tarkoitus mennä(Winneri peruuntui kun koira ontui kun oli tassunsa venäyttänyt)
Ja mätsäreitä kierretään aina kun lähellä vaan on.
Siru on melko riippuvainen(todella riippuvainen) minusta sillä tavalla että jos annan hihnan kaverille ja lähden kauemmas niin siru vaan hyppii ja riehuu...Tämän takia tätä asiaa harjoitellaan.

Siru on syntynyt: 11.3.2011. ja se tuli minulle 28.4.2011.


 
toivottavasti tuli jotain uutta tietoo ja jotakuta kiinnosti.

27 kommenttia:

  1. Voi tosi söpö toi rusetti kuva :) Tiedätkö emon nimeä?
    Hauskan kuuloinen koko koira :D Postaathan pian taas Donnan ja Leimun kuulumisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu postaan kunhan saisin nyt kuviakin ja nyt kummallakaan ei oo tehty mitään, siksi en oo kirjottanu muutaku kalenterin

      Poista
  2. Ootko itse kouluttanut Sirun vai oletteko käynyt jotain kursseja yhdessä?
    Onko se käynyt vielä yhdissäkään oikeissa näyttelyissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itse oon kouluttanu:)agikursseille mennään kunha täyttää vuoden.Ei olla ku winneri peruuntus

      Poista
  3. Aiotko tehdä Sirusta muotovalion?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no tavote ois saada siit muotovalio ja teettää sil pennut

      Poista
    2. Eli aijot vaan jos siru on muotovalio niin teettää sillä pennut? Mieti hetki ennen: Mitä uutta ja hyvää siru voisi jättää rotuun? Luonne on ainakin paska koska on varautunut ja eroahdistusta. Sitten tietysti terveys, Silmät,polvet,kyynärät,lonkat,sydän yms onko kunnossa ja sitten vasta mietitään pentuja + Luonnetesti.

      Poista
    3. Pennut tuun teettää jokatapauksessa jos ennen teettämistä löydän kaikille kodit:) Luonne on hyvä...varautuneita on melkeen kaikkien kaverienki koirat (2niistä jalostuksess)

      Että mulle turha tulla valitta...teetän joko puhdas rotusst tai sekarotuset(KULTSIN kaa)

      Poista
    4. ET VITTU VOI OLLA TOSISSAS o.o
      miks ihmeessä sä teettäisit pennut sirulla? JA viel sekarotusena kultasen kans...et sä vittu voi olla tosissas. Sano et tää oli joku paska trolli?

      Poista
    5. Mikse en teettäis? no kultasen kanssa mahdollisesti siksi että sitten mulla ois nyt jo pennuille kodit:D n Pennut tulee joskus jokatapauksessa, jokos itten sekarotuset tai puhdasrotuset ja tai molemmat:) on sitten puhdas tai ei niin yhden pennun tulen pitämään itsellä, jos kultsin kaa(se on kaverin) ni kaveri ottaa yhden ja mä yhden.

      Olen alusta asti päättnyt että otan narttukoiran ja teetän sillä pennut ku se on 2v---->

      Poista
    6. Montako pentua isovilla yleensä muuten tekee? :D Kun eiks jotkut tee tyyliin 2 - 4 ja toiset yli 10 :D

      Ootko hyvissä väleissä Sirun kasvattajan kanssa? :)
      Entä voisko hän avustaa sua tuossa pentu asiassa?

      Poista
    7. Perustele mulle edes kolme syytä miks ihmeessä teettäisit pennut?
      ...ja pari syytä myös sille miks saattaisit maailmaan tarkotuksella lisää sekarotusia, täysin turhia pentuja, kun niitä on muutenkin liikaa?
      Onks sulla muka 6-8 kultanennoutaja-villakoira mixille kodit?
      Et sä voi olla tosissas....mistä näitä idiootteja tulee...

      Poista
    8. Joo! Risteytyspennut aina ihania ja ne usein parempia kuin puhdasrotuiset kun ne niin suppugeenisiä :) Mäki ottaisin sekarotusen aina mieluiten ku puhtaan jos koiraa olisin hankkimassa :D Aivokuolleita te ruttunaamojen sun muiden jalostuksesta kärsivien rotujen palvojat. Nadja tekee just hyvin ja eikös se pennutus oo aina hyvä ja ehkäsee sitä jotain sairautta? Oikeesti hei, kateelliset ihmiset, voitte hankkia sen elämän ja poistua täältä nälvimästä onnekasta ihmistä jolla arvot kohdallaan ja älli päässä
      toivon oikeesti Nadja ettet provosoidu näiden idioottien kommenteista ja osaat tajuta itekki et toimit kyllä oikein etkä tee mitään tyhmää mistä ansaitsisit
      tällaset kommentit :( Todella ikävää lukea näitä ja harmittaa et ihmiset haluu pahottaa jonkun mielen vaan kateuden ja pätemisen tarpeen takia. Sä et
      sitä ansaitse! Kaikki kunnia sulle ja oo onnellinen eläintes, ystävies ja elämäs kanssa :) Jooko :)

      Poista
    9. Kyllä mulla tarvittassa on jopa 15pennulle koti.Ja seropit on usein terveempiä.
      Ja sirunn kasvattaja on ihminen jonka mielestä tärkeintä ei ole onko puhdasrotuinen vaan että koiraa rakastetaan:)

      Sirun emälläkään ei oo terveustarkastuksia tehty.

      Poista
    10. en TODELLAKAAN oo kateellinen o.o miks olisin kateellinen silkasta tyhmyydestä?
      kuule Anonyymi (11. joulukuuta 2012 11.09), mietipä hetki. Puhdasrotuiset, hyvien kasvattajien koirat on tutkittu sairauksien ja rakennevikojen varalta, toivottavasti myös luonnetestattu, tai ainakin ovat luonteeltaan rotumääritelmän mukaisia. Jalostuskäytössä olevilla koirilla on useimmiten näyttely- ja/tai käyttötuloksia.
      Kun pennutetaan kaksi tutkimatonta, "parhaimmillaan" ne on täysin rotumääritelmän ulkopuolelta ja sairauksia löytyy vaikka miten. Sekarotunen ei oo yhtäku terve. Ku yhdistää kaks sairasta, ei siitä tuu tervettä sekarotusta. Tai onhan se "terve" niin kauan kun sitä ei tutkita.

      Enkä ymmärrä mitä IDIOOTTIMAISTA on siinä, että ajattelee koirien parasta.........

      Poista
  4. Just joo, jos kaikki suomen koiranomistajia olisivat yhtä aivokuolleita idiootteja ei suomi olisi yksi maailman parhaimmista koiramaista.
    Eli et aijo kuvauttaa tai luonnetestata sirua? Kipität vaan näyttelyissä koska siru on niin nätti. Ei siru mikään rakennekukkanen ole, perus villis astetta huonomalla hännällä. Ja niitä puhtaita pentuja et sitten tietystikkään rekisteröi? Tiedätkö kuinka paljon kunnon kasvattajalla on menoja per pentu, Minä vastaan about 600 euroa. Millois ne pennut tulee sitten maailmaan? Mutta mikä on SYYSI teettää pennut?

    VastaaPoista
  5. Tuosta luonnetestauksesta voisin sanoa sanan jos toisenkin.
    Se ei mielestäni anna realistista kuvaa kaikista roduista, onhan se pääosin suunnattu pk-roduille.
    Luonnetesteihinhän saa mennä myös muun rotuiset koirat ja tällöin niitä pisteitä ei voi suoraa verrata mihinkään. Eihän seura- tai lammaskoiran ominaisuuksien kuulu olla samanlaiset kuin palveluskoiran!!

    Näyttelytulos tai pari kertoo jo aika paljon. Samoin vaikkapa ihan vaan BHkoe tulos... ja toki on hyvä sitten teettää oman rodun kohdalla vaaditut terveystarkastukset. :)

    VastaaPoista
  6. Ja mielestäni luonne on myös kiinni sitten siitä koulutuksesta, eli Sirukin varmasti rauhoittuu ajanmyötä ja pennut jos pääsevät oikeanlaiseen kotiin, joten idioottien pädöt tyssää seinään jo siinä, että ette tajua kuinka tyhmää tuo huutelunne on :/

    VastaaPoista
  7. Rotukoirien kasvattajana voin heti kertoa, että sua kohtaan viimesetki ymmärrykset on menny hevonhelvettii.. Sä et todellakaa voi tosissas olla tettämäs ton rakkinees kans pentui, jos et aijo ees sitä tarkistuttaa. Terveiden yksilöiden risteyttämisest voi tulla jo sairauksii, mut millää "ehkä terveel" et ala mitää pentui oikeesti vääntämää.. Ja jos välttämät haluut viimesenki uskottavuuden itestäs karistaa, ni oo sit ees melkee fiksu ja valitse sama rotu ja käy kasvattajakurssi yms.. Ymmärrät et se ei todellakaan oo helppoo ja älä helvetti sentää mee minkää kultsin kans tota hienohelmaas astuttamaa.. Piikille sellaset!

    VastaaPoista
  8. Anonyymi// Katsos kun on olemassa sellainen jännä juttu josta oli myös koiramme lehdessä pari kuukautta sitten juttua, Rodun KESKIPISTEMÄÄRÄT.

    Mut entäs jos pentuja tuleekin kahdeksan mites sitten oot? Oh shit.
    Sirun kasvattaja hyppii varmaan riemusta kun hänen kasvatillaan SUUNNITELLAAN seropeita -.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AIjon hankkia varmuuden vuoksi vaikka 15kotia jos pentuja tulee 8 valitsen kodeista parhaat.

      Sirun kasvattaja ei ole sirun emääkään ennen pentuja kuvauttanut ja on ihminen jonka mielestä tärkeintä on että koiraa rakastetaan ei se minkä rotuinen se on.

      Poista
    2. No jos sille (ja sullekin) on tärkeintä se että koiraa rakastetaan, niin tuskin teetät sellasia pentuja jotka ei mee kaupaks.

      Poista
  9. Just joo, Eli vaikka sirulla olisi E/E lonkat ja lista muita sairauksia tekisit silti pennut? ja kysyn samaa kun toinen ano MIKÄ ON SYYSI TEETTÄÄ PENNUT?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. a.Haluan pennun omasta koirastanu.
      b.Tiedän monta ihmistä jotka haluaisi pennun sirusta:)
      c.Ei sitä pennuttamatta tiedä, että millaista se pennun hoito todella on(Aijon EHKÄ joskus tulevaisuudessa ruveta kasvattamaan koiria)

      Ja ei en teetä pentuja jos on E/E, mutta jos on esim A/E niin voin teettääkkin, ei ne lonkat suoraan periydy.jos on vakavia perinnöllisä sairaiksia niin en pennuta.

      Poista
    2. Tiedätkö sä, on monia ihmisiä, jotka haluaa pennun just siitä ja tästä koirasta, mutta sit ku tosi on kyseessä, ei kukaan olekaan valmis ottamaan sitä.
      Ja ootko sä tosiaan niin itsekäs, et aiot tuottaa maailmaan monen monta pentua, VAIN siksi, että saisit ite koirastas pennun? Se yks pentu saa kodin, mut entä ne muut?

      Opettele ensin kasvatuksen perusteet ja mieti sitte pentuja.

      Poista
    3. älä vaan tee koirallasi pentuja, siitä ei seuraa hyvää kenellekään!

      Poista
    4. Eläinrääkkääjä taitaa olla kyseessä, mikään ei pysy koossa Nadjan käsissä :'))

      Poista