sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Viikonloppu!:)(PALJON kuvia)

Juu siis tästä tulee sitten pitkä postaus:D
Julia, kaverini oli kylässä perjantai illasta, tähän iltaan asti jonka takia en ole ehtinyt postaamaan, mutta nyt postaan sitten koko viikonlopusta.

Perjantai: Perjantaina Julia hain Julian suoraan koulusta ja mentiin tallille, siivottiin Leimun karsina ja Soman karsina.Sitten laitettiin vesi Leimulle ja Julia teki sen ruuan:)
Varusteet laitettiin valmiiksi käytävälle jonka jälkeen mentiin hakemaan Leimu tarhasta.
Päätin mennä ilman satulaa koska Leimun satula on todennäköisesti taas epäsopiva tai sitten se on jumissa(epäilen satulaa) koska satulan kanssa varsinkin on todella haluton liikkumaan ja laukannostoissa ja laukassa pukittelee herkästi.
No sitten kentällä, menin ensin suhtellisen pitkät alkukäynnit, ja sitten rupesin ravailemaan,Leimu oli todella kiva ratsastaa, se oli kevyt edestä ja kulki kuolaimella, varmaan paremmin kuin koskaan aiemmin:) Olin ihan ihmeissään ja Julian kuvatkin oli suureksi osaksi vinoja (suoristettiin) koska keskittyi katsomaan miten leimu liikkui:D






 
Sitten otettiinki laukkaa, oikea laukka nousi jopa hyvin ja pyöri suhteellisen hyvin kuten yleensäkkin:)
Vähän saisi tahti tulla vielä laukassa paremmaksi Leimulla:)Mutta kuitenkin oli kuolaimella ja polki hyvin takaa, vasemmassa kierroksessa laukka ei ole vielä niin pyöreää mutta taka osa kuitenkin mukana ja hevonen on kevyt edestä ,mikä on tärkeintä.
 






Sitten Julia ratsasti loppuverkan ja otettiin viel tallissa pari kuvaa ja kävin kuvailees sen ihanaa kissanpentuu suloo sen luona viel tallin jälkeen:D
 






 
Ja illalla sit tietty naurettiin kaikelle ja muoksittiin kuvat ja tehtiin kaikkee muuta kivaa:)Mutta siis sitten lauantaihin:)
 
Lauantai: Ensin siivottiin taas karsina, ja laitettiin vettä Leimulle ja Julia teki sen ruuan, sitten mentiin hakemaan heppa tarhasta, se kyttäsi jotain tikkaita ja lelumopoo ja annettiin sen sitten kattoa niitä ensin:D
 



No mutta sitten treeniin, laitettiin Leimulle pintelit ja päätin että menen taas ilman satulaa, harjoteltiin samoja juttuja ku perjantaina, eli sitä että hepan kaikki askellajit olisis tahdikkaita ja se kulkisi kevyenä kuolaimella takaosaa käyttäen kaikissa askellajeissa, vasta kun se saadaan kuntoon niin aletaan treenaamaan enemmän kaikkii väistöjä yms :)





Otettiin kans vähän laukkaa mut oli enemmän kyl ravi painotteinen treeni.Treenin jälkee tehtiin viel temppuja ja sitten tehtiin iltatalli jonka jälkeen mentiin kotiin,.









 
Sitten tähän päivään eli sunnuntaihin:)
 
Sunnuntai: Sunnuntain noustiinkin sitten Julian kanssa "pirteinä" kello 6.30..Koska oli aamutalli, no onneks oltiin jaettu aamuheinät valmiiksi tarhoihin, ni ei tarttenu ku heittää heppasille kaurat ja heittää ne pihalle.Tässä pari kuvaa aamusta.
 




Sitten mentiin välillä kotiin ja pidettii hauskaa ja oltii koneella + tehtiin aamutallivideo:D (ei oo viel tubessa) Ja sit 1 aikaa mentiin uudelleen tallille,oltiin siivottu karsina jo aamulla ni oli jäljellä hepan liikutus:)Mentiin ens pieni maastolenkki ja otettiin vähä syys kuvii+ menin satulalla:D



 
Sitten ratsastin kentällä sellasen 40min...Menin kaikkii askellajei ja keskityttiin taas samaan ku pe ja la..Yks pukki tuli ku oli satulalla...mut nii..Nyt en anteeks jaksa kirjottaa enempää..laitan kuvii..
 





Sitten otettii rakenne kuvii ja posetus kuvii ja temppukuvii jonka jälkeen mentiin kotiin ja sitten mentii viel tallil tekee iltatalli:)







Ruipelo:(

 
 

6 kommenttia:

  1. Kivan tarkka postaus! Hienoja kuvia, ihania noi temput :) Tosi nätti Leimu, se on kyllä muuttunu alkuajoilta, kun näin sen ja oot opettanu sille niin hienosti kaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, juu onha se kehittyny:D viel ku sais sitä nyt hiuka lihoo että sil ois jotain mist kasvattaa lisää lihasta...

      Poista
  2. Hahaa. :D Aina mua jaksaa hymyilyttää noi Leimun pukittelut - se on jotenkin ulkonäöltään niin viattoman näköinen mut tulta ja tappuraa tuntuu löytyvän!

    Kivoja kuvia ja hieno postaus, lisää tämmösiä. :)

    Nii ja hei nyt sinne kisoihin siitä! ;)

    VastaaPoista
  3. Mistä oot ostanut tuon Burberry-kuvioisen huovan? Ja minkä hintainen se on ollut :)

    VastaaPoista
  4. juu se on kyllä tulta ja tappuraa tarvittaessa::D
    Kiitos:)
    EI me viel olla kisoihin valmiita.....:D

    VastaaPoista