maanantai 22. lokakuuta 2012

Kuulumisia

Kirjoitan nyt kun on aikaa niin muutamalta päivältä jotain kuulumisia kuvien kera.

Aloitetaan vaikka torstaista.

Oli ihan kamala ilma, ja mää ja Julia siivottiin karsina.Sitten Emma tuli tallille (Emma on yks mun tuntilainen).Julia ja minä ja Emma laitettiin tavarat käytävälle, ja mentiin sitten hakemaan Leimua tarhasta.Julia toimi ns.tuntiapulaisena.

Emma talutti Leimua riimunarusta ja Julia piti toiselta puolelta riimusta vähän kiinni kun Leimu on kuitenkin niin iso verrattuna emmaan.Sitten Emma harjasi Leimua, vähän neuvottiinn miten mikäkin juttu tehdään ja putsasi Leimun yhden etukavion,Julia putsasi loput,Leimu satuloitiin yhdessä, ja Julia laittoi suitset kun Emma on niin pieni ettei yltäisi jos Leimu nostaa pään ylös.No sitten Leimulle viltti selkään ja menoksi.Autettiin Emma selkään ja talutettiin kentälle.
Juliia taluttin Emmaa kun annoin ohjeita ja tehtäviä kentän keskeltä, Emma meni myös pari pätkää ilman talutusta, mutta sitten päädyttiin talutukseen kun Leimu oli niin laiska Emman kanssa.
Otettiin myös pari pätkää ravia pitkillä sivuilla, hyvin meni!
Torstaina emma tuleekin uudelleen ja silloin heti perään on Julian tunti.Ja nyt saan ehkä vielä kolmannenkin tuntilaisen:D


 
Sitten autettiin Emmaa ottamaan Leimulta satula pois ja suitset.Emma otti myös suojat pois.Ja sitten taas harjaus.Julia näyttti emmalle miten ruoka tehtiin ja laitettiin sitten vedet karsinaan:)
 
 
Sitten perjantai.
 
En jaksa hirveesti sepustaa mutta siis selitän nyt vähän ettei tuu valituksia.Julialla oli siis pe tunti.Leimulla on nyt taas vaihteeksi satulaongelmia hiukan, satula valuu herkästi eteen (satulasepälle soitettu kyllä) ja tuntilaiset ei voi ilman satulaa mennä.
Jotenka Leimu protestoi (enimmäkseen tuntilaisilla) jos siltä "vaatii" jotaian, esim laukkaa tai reipasti ravia niin pukittamalla, (minulla harvemmin tätä tekee, välillä kylläkin, mutta itse menen pääosin ilman satulaa)
Julia pysyi kaikissa pukeissa kyydissä ja lopulta menin itse selkään kun hänen polvensa vääntyi selässä pukissa jotenkin, ja Leimu jatkoi samaa mun kanssa..
 




 




 
On sillä julialla vaan hyvä tasapaino, kannatti pitää ekat tunnit ilman satulaa:)
 
Sitten la.
 
Laitan nyt lauantaista vain kuvia.
 








 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti