maanantai 26. joulukuuta 2016

Kenttäpäivä

Tänään mentiin suunnitellusti aamukymmeneltä tallille Juhan kanssa.
Juha haki jälleen hevosen tosin tälläkertaa osa syy oli se että Juhalla oli paremmat kengät kun laitumen etuosa oli mutavelliä..




No hevonen käytävälle ja harjaaminen ja hevosen hoito, jonka jälkeen suitset päähän ja kypärä päähän ja menoksi.
Juha ei siis ole ikinä kuvannut järkkärillä liikkuvaa kohdetta eikä hänellä muutenkaan ole paljoa kokemusta järkkäreistä, joten kuvailu on vielä harjoittelua.

No ensin siinä sitten käveltiin kentälle ja käveltiin kentällä jonkin aikaa, ja siitä sitten pikkuhiljaa ruvettiin ravailemaan.
Tänään tavoittelin vain että Leimu liikkuu kunnolla eteen kun tiesin ettei ole aikaa mitään kunnon himotreeniä vetää.
Ravissa Leimu liikkui lopulta ihan kivasti ja siiryttiin sitten hetkeksi käyntiin.


Otettiin sitten myös laukkaa molempiin suuntiin, herra koitti pari kertaa vähän kiukutella mutta suostui sitten kuuntelemaan ja sainkin pari tosi kivaa laukkapätkää :)
Sitten loppuun vielä ravailua ja eiku loppukäynnit ja takaisin tallille.







Seuraavaksi menen tallille joko huomenna tai keskiviikkona kun tässä edelleen kiirettä kun täytyy saada mun ja Juhan kämpät tän viikon la mennessä siivottu kokonaan.
 





3 kommenttia:

  1. Mahtavia postauksia ja kuvia! Kiva kun kirjoitat taas tiuhempaan! :) Hyvää joulua ja onnea uudelle vuodelle! :D

    VastaaPoista