Monesti olen miettinyt ensinnäkin että olisi tavallaan kiva olla lapsi..ei olisi huolta huomisesta ja kiirettä ja stressiä, vaan voisi keskittyä tekemään mukavia asioita ja olla stressaamatta turhia.
Toisaalta on toki kiva kun on kasvanut aikuiseksi niin saa päättää itse elämästään eikä kukaan voi tulla sanomaan että et saa tehdä tai ostaa, toki lainpuitteissa kuitenkin.
Ja toisaalta mietin mitä elämä on ollut, eli menneisyyttä.
Mitä olen kokenut ja mitä olen kokemastani oppinut.
Millainen olin nuorempana.
Toisaalta olin 14-16vuotiaana itsevarmempi ja ehkä sosiaalisempi..Toisaalta olin liiankin itsevarma enkä toiminut siinä iässä järkevästi.
Ja kun parikymppisenä todettiin paniikkihäiriö olen miettinyt olisnko voinut ehkäistä sen puhkeamisen ja millainen ihminen olisin ja millaista elämäni olisi jos minulla ei olisi sitä tai jonkin asteista sosiaalistentilanteiden pelkoa..?
En koe että elämäni olisi ollut huono mutta ikääni nähden olen kokenut aika paljon asioita.Monikaan ei ole kaikke kokemaani saanut/joutunut kokemaan. Jos joku näistä asioista olisi jäänyt tapahtumatta niin olisiko elämäni erillaista?
Ovatko tekemäni valinnat oikeita vai eivät?
Entä sitten tulevaisuus?
Mitä haluan tulevaisuudelta ja kuinka helppoa se on toteuttaa..haluanko kyseisiä asioita oikeasti vai ovatko ne enemmän haaveita joita en oikeasti haluaisikaan toteuttaa. Siispä jos vaikka sanoisin haluavani kennelin tai ratsastuskoulun niin mikäli se joskus toteutuisi niin olisinko tyytyväinen vai ajattelisinko ettei se ollutkaan niin kivaa tai haluaisinko sitten taas jotain muuta..Onko ihminen koskaan täysin tyytyväinen siihen mitä hänellä on?
Olen myös miettinyt menneisyyden vaikutusta nykyhetkeen siltä kantilta että kun olen nyt jo useamman vuoden asunut pois kotoa niin on huomannut että asiat joita lapsena piti täysin turhana opetella ovatkin oikeasti olleet suureksi hyödyksi elämässä.
En varmaan ole ainut jonka mielestä ikkunan pesu oli tyhmää tai pyykipesu tai vaikka siivoaminen omassa huoneessa tms. Jos niitä asioita ei silloin olisi opetettu niin kuinka elämässä pärjäisi..jos ei vaikka olisi ikinä suostunut opettelemaan ruuanlaittoa. Kalliiksihan tulisi ostaa aina valmisruokaa ja palkata siivoaja?
Sitten päästäänkin viimeiseen asiaan mitä lähiaikoina olen pohtinut..siis elämän tarkoitus.
Miksi olen olemassa?
Onko elämälle edes mitään tarkoitusta?
Vai onko jokainen ihminen täällä vain ns.sattunalta.
Onko jokaisen syntymälle syy?
Joku asia mitä kyseisen ihmisen tulee saavuttaa tai asia minkä takia hän syntyi.
Itse tiedän mitä haluan tulevaisuudelta mutta onko se sama asia kuin että se olisi syy miksi olen syntynyt.Olenko syntynyt jotta juuri minun poikaystäväni löysi itselleen sen oikean vai siksi että voin harrastaa hevosia tai auttaa eläimiä?
Vai onko kaikki elämässä vain sattumaa?
Kiinnostaako ihmisiä tämän tyyppinen pohdinta?
[ Jätän teidät miettimään nyt samoja asioita ]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti