maanantai 23. maaliskuuta 2015

Läpimurto roden kanssa ja Leimun ratsastus

Tosiaan saatiin perjantaina Rodelle penkki ja penkin myyjä oli mun tuttu. Hän sitten neuvoi kun ratsastin ja kuten arvellutkin olen iso osa roden käytöksestä johtuu sen herkkyydestä.
Sitä täytyy ratsatsaa juuri oikein. Olen herkästi roden selässä puskenut sitä eteen (rodelle se liike tarkoittaa hidastamista) ja samaan aikaa pohkeilla pyytänyt eteen, rode ei ole ymmärtänyt ja on siksi vetänyt herneen nenään eikä ole halunnut liikkua.

Lisäksi se myös kokeilee rajojaan, että jos pukittaa niin lopetanko ratsastuksen.
Sain Marjolta hyviä neuvoja ja Eilen kun ratsastin roden niin menikin paljon paljon paremmin.

Kun itse muistin istua rauhassa ja pitää käden rauhassa ja käyttää nopeaa pohjetta enkä jäänyt puristamaan yhtään tai kaivamaan niin Rode oli ihan erillainen.
Tulihan eilenkin muutamia pukkeja mutta en välittänyt niistä yhtään, jatkoin vaan ratsastamista.


Saatiin sitten ihan hyvää ravia ja hevonen lähti melko pienestä avusta ravaamaan, keskityin vain että itse en puske ja istun rauhassa ja kevennän rauhassa ja käsi pysyy paikallaan enkä yrittänyt mitään sen enempää.

Saatiin jopa laukkaa molempiin suuntii! Se oli todellinen läpimurto, en edes muista milloin olen viimeksi laukannut rodella nyt ilman että joku on maastakäsin sitä pyytämässä eteen.

Oli niin ihana tunne! Ei sitten otettu kuitenkaan liikaa kerralla vaan lopetettiin kun meni hyvin ja otettiin loppuravit ja hevonen ravasi monta kierrosta ilman yhtäkään jumitusta.
Eli eikun nyt sitten ratsastusta opettelemaan :D aijon yhtä opettajaa pyytää pitämään mulle tunteja jotta saadaan yhteisymmärrys roden kanssa ja hommaa toimimaan, sitten voidaan ajatella jo paremmin hyppäämistä.


Ennen kuin hevonen liikkuu hyvin ja itse osaan istua edes suurinpiirtein oikein ja antaa avut oikein on turha lähteä esteille sähläämään.Mutta tästä se lähtee, pienin askelin!
Rode on varmaan maailman paras opetusmestari:)













Tällä hetkellä melkeen ärsyttää et on vuokraajia kun nyt haluis mennä ja oppia ymmärtämään Rode herraa!


Sitten Leimuun, sen kanssa ei mitään ihmeempää tehty.Ihan vaan ratsastettiin askellajit läpi, muutama laukanvaihto mentiin ja koitin vain saada hevosta paremmin kuulolle kun nyt keväällä kivointa ois mennä kovaa:D

Saatiin siinä vähän keskustella mutta lopuksi oli kivasti kuulolla, ja ai että ku oli kivaa mennä pitkästä aikaa Leimulla koulupenkillä :)
Julia kuvasi molemmat hepat ja meni sitten Leimulla vielä loppuverkan muttei halunnut kuvia tällä kertaa.









Tänään voisin mennä Leimun kanssa maastoon tai metsään kävelee tai sit ihan vaa kevennellä kentällä, sen näkee sitten :)

Mun hienot pojat.

Siruakin olen käynyt katsomassa ja viikon päästä pääsenkin useammin kun saan auton käyttöön :)


Loppuun vielä pari kuvaa Riiviöstä, juoksuajat kivoja kun neiti huutaa :D mutta on se vaan niin herttainen <3












6 kommenttia:

  1. Upeaa jos Roden kanssa alkaa sujumaan ja saatte opettajankin avuksi! Ihania tällaiset läpimurrot! :) Lupaus paremmasta tulevasta ja pääsette kisakentille ;)
    Ihan Leimukin <3 Ja tuo kissa on ääri suloinen :3 Ei siis ole leikattu vai? :o Meinaatko pennuttaa? :D Postaa joskus Sirustakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se vika on melkein aina suureksi osaksi satulan päällä:D vaikka klinikka juttukin ehkä vaikutti, siitä tulossa parin päivän sisään postaus :) Leimu on<3
      Ei oo kissa leikattu ja tarkoitus olisi ainakin yhdet pennut sillä tehdä jos löytyy uros:)
      Sirusta varmasti tulossa lähiaikoina myös postausta!

      Poista
  2. Ihanaa että säkin olet tajunnut miten paljon hyötyä opettajista voi olla :)
    Muistathan, että tuntuma ei voi olla vakaa jos ohja on löysä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän mä oon aiemmin ollut tunneilla omilla säännöllisesti mutta ton jalan takia ei oo nyt hirveesti saanut tehdä, nyt kun saa niin todellakin haluan opettajan siihen katsomaan :D Joo mä tiedän, mulla vaan herkästi jää varsinkin rodella ohja roikkumaan kun se on niin herkkä että jos vähän nyppäsee vahingossa niin on jo herne nenässä :D eiköhän asia hyvän opettajan myötä parane!

      Poista
  3. Miksi et myy Rodea ja ota ylläpitoon tuota Folkea? Siinä olis sulle paljon parempi hevonen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ollaan umpikujassa Roden suhteen...että nyt ei tiedä mitä tapahtuu..
      Kontrollikäynnillä löytyi jotain...
      Ja Folke nyt ensisijaisesti myynnissä..kaveri tarttee ne rahat..

      Poista