torstai 16. huhtikuuta 2015

Suunta vain parempaan

Tänään tosiaan menin itse ruunan selkään ja Julia piti ns.tuntia.
Alkuun heti Rode liikkui omalla moottorilla käynnissä ja ei tarvittu keskellä olevaa juoksutusraippaa pahemmin.

Otettiin pysähdyksiä ja peruutuksia paljon molempiin suuntiin ja pitkät alkukäynnit.
Sitten otettiin ravia ja sekin sujui pienellä avustuksella erittäin hyvin, ei edes merkkiä että olisi voinut pukittaa!
Mentiin ensin ravi-käynti-ravi siirtymisiä molempiin suuntiin jonka jälkeen vaikeutettiin hiukan ja tehtiin seis-ravi-seis jotta hevonen on varmasti hereillä.

Tämän jälkeen ravailtiin kevyttä ravia molempiin suuntiin.
Sitten nostettiin laukka ja hei se laukkasi! Ja sain laukan jälkeen ravissa pari kertaa jopa pidätellä herraa:D se on varmaan ikävöinyt esteitä ? tai mikä syy onkaan ollut mutta kipeä se ei voi olla..

Onneksi päätettiin yrittää vielä, tästä ei voi olla suunta enää kuin ylöspäin!

Laukkailtiin siinä molempiin suuntiin ja mentiin myös yhtä puomia ja pari kertaa herra jopa otti pienen spurtin laukassa, ihana saada roksuunkin jotain eloa:)
Eiköhän se tästä mene hyväksi.

Loppuun Julia meni sitten vielä ilman satulaa vähän ravia ja laukkaa ja loppuverkan. Ja sanoi että roksulla on ihana laukka ilman satulaa, niin pehmeä, täytyy koittaa joku kerta! Ihanaa että se alkaa toimia:)
Oon niin helpottunut.


Otettiin sitten rakenne kuva pihalla jotta näkee taas mistä lähdetään kuntoa lisää nostamaan ja lihaksia rakentamaan, ja kohta aletaan taas syöttää rodelle jotain rehuakin rakennusaineeksi:)
Eikä se ole yhtään paskemmassa kunnossa siihen nähden että liikkunut epäsäännöllisemmin. Ratsastuksesta ei tänään ole kuvia:)


toinen kuva kans ku tässä näkee et on siel kaulassakin jotain :)

1 kommentti:

  1. Hehee käyn häiriköimässä kaikissa postauksissa x'D Mut noi rakennekuvat ja iloset uutiset on vaan niin ihania <3 En vois olla onnellisempi ku asiat järjesty ja saa lukee edistyksestäki <3 Oot paras! Onneks Rodella ja Leimulla on sut :3
    T: Janina
    Ps. Wou Rodella ilmansatulaa :D Just silloha mietin sitä säkää :B

    VastaaPoista