maanantai 18. tammikuuta 2016

Parin päivän ratsastelut

En ehtinyt eilen kirjoittaa mutta nyt olen jaken mukana rekassa niin tässä on aikaa enemmän kuin tarpeeksi, joskin liikkuvassa autossa ei ole niin helppo kirjoittaa eli pahoittelen virheitä.

Sitten ensin sunnuntai, oli kiva ilma ja hevoset oli päässyt lumenpeittämälle laitumelle josta sitten hain leimun. Jake oli jälleen kuvaamassa, siispä päätin pitkästä aikaa laittaa leimulle jopa pintelit !
Mentiin jälleen pellolla, klinikkakäynnin jälkeen rokotuksesta johtuen ei saanut vielä kunnon hikeen ratsastaa mutta se ei meitä haitannut koska leimua saa todella kovin ratsastaa että tulisi kunnolla hikeen.

Leimu oli todella kiva ratsastaa, itsestä tuntui vaan oudolta kun olen nyt tottunut menemään enemmän ilman penkkiä. Tästä päivästä saatte jossain kohtaa myöss videota :)
Mutta eiköhän puheet tästä päivästä riitä joten tässä teille läjä kuvia.












Sitten eiliseen eli maanantaihin.
Mentiin taas valoisan aikaan Jaken kanssa tallille. Hain leimun laitumelta ja olen nyt useammin "taluttanut" sitä vapaana naru kaulalla ja herra on tullut niin nätisti :)
Päätin mennä nyt ilman satulaa koska tykkään nykyään enemmän siitä.
Suuntana oli taas pelto siellä kun leimu menee paljon mielummin aina.

Huomattiin melko pian että tulee herkästi vähän tilsoja joten menin vain askelajit läpi, mutta leimu meni jälleen tosi nätisti ! Nythän sillä on kevyempää äidin kanssa kunnes tulen Porista.

















10 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia :) ilman satulaa on kyllä tosi kiva mennä! Entisellä hevosellani menin useammin ilman satulaa kuin satulalla. Varsinkin talvella ilman satulaa on ihanan lämmin mennä!

    Missä tapasit Jaken? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti,jake osaa kyl jo ihan kivasti !:) niin on,ja nyt kausi et meen mielummin ilman :D etenkin kun leimulla niin tasaset askellajit.

      Tavattiin eka kerta vuonna 2013 pizzeriassa mut vasta nyt syksyllä alettiin seurustelee

      Poista
  2. Kuka tuo toinen hevonen on? Näyttää ihan Donnalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nessi näyttää tosiaan paljon donnalta,ei vain ikävä kyllä kuitenkaan ole

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Ihanaa kun postaat usein! Käyn melkein joka päivä katsomassa :) kivoja kuvia ja kivasti kirjoitat! :D lisää ja video myös :p

    VastaaPoista
  4. En tiedä tuliko kommenttini mutta kehuin postaustahtia kiva lukea aina ja käyn melkein joka päivä katsomassa :) kivoja kuvia ja kirjoitukset! Lisää ja videota myös! :D

    VastaaPoista
  5. Ihan mahtavia kuvia! :DD

    www.ponityttoseikkaileee.blogspot.fi

    VastaaPoista