'
Donna oli eilen ihan huippukiltti! Jätettiin hepat sisälle aamutallin jälkeen ja ruvettiin heti harjaamaan ja varustamaan Donnaa. Oli hoitaessa ihan kiltti ja samalla oma sitruunan-syönyt-ilme kasvoillaan. Ekana nadja kiipesi selkään harjauspuomilta ja Donna tapansa mukaan liikkui, mutta selkään päästiin. Nadja piti Donnan ensin käynnissä, ja Donna rentoutui hyvin. Nadja otti muutaman pysähdyksen ja oli valmiina ja myötäämään suurinpiirtein, mutta tyttö yllätti olemalla tosi hienosti. Pysähdykset sujuivat paremmin kuin koskaan, koska Anna toi meille suoran omenanmakuisen kumikuolaimen, jolla Donna toimii oikeesti hyvin. Kun käynti oli rentoa, Nadja nosti raviin. Donna hakeutui peräänantoon paikoittain. Donna oli tosi reipas ja energinen ja yritti nähtävästikkin juosta alta pois. Loppua kohden ravikin rauhottui sen verran, että Nadja antoi minulle hevosen, ja kiipesin tuolilta selkään. Aluksi ajattelin että menen vaan käyntiä, mutta kun olin mennyt käyntiä ja saanut Donnan suhteellisen rennoksi ja ottanut pysähdyksiä, nostinkin raviin. Donnalla oli ihan erilainen ravi kun Leimulla. Tottunut siihen Leimun pikkuiseen raviin jossa on ihan helppo istua, niin Donna astui jäätävän kokoisia askeleita (mielestäni) ja ravi oli aika pompompompottava:D Huomaa istunnoistakin varmasti että oli vähän erikoista. Kuitenkin tyttö meni _TODELLA_ upeasti !!
Leimu irtojuoksutettiin. Poika oli itseasiassa aika laiska. Kun Leimu pääsi vauhtiin niin kyl sieltä muutama ilopukkikin tuli ;) Kuvat kertoo enemmän :)
Kiva postaus taas kerran!:) Minkä pituinen tuo sun hoitaja on ku näyttää tosi pitkältä ja jossai iha miniltä?:D kivoi kuvia ;))
VastaaPoistase on 153cm :) kiva että pidit
Poistahyvä julia! :)
VastaaPoistaHyvä Donna ja kumppanit! :D kyl se siit :) ihana postaus, lisää! <3
VastaaPoista