Olin tänään ensin koeratsastamassa Somaa, se on 12v suokkitamma.
Hain sen tarhasta ja harjasin , oli todella kiltti ja mukava:)
Sitten laitoin varusteet jossa oli myös nätisti, olin jo ihan rakastunut, pitkäharjaiseen neitiin:)
Menin selkään ja omistaja kertoi että Soma jännittää ja stressaa uusista ihmisistä.
Mentiin ensin lenkki maastossa ja oli todella kauniisti, isokäyntinen tamma:)
Kentälle kun päästiin niin hevosesta huomasi että se stressasi, alkoi stepata ja oli erittäin jännitynyt, ekaksi mietin että mitä nyt mutta sitten muistin että hengitä ulos, ja kun rentouduin niin hevonenkin rentoutui hieman:)
Edelleen oli kuitenkin jännittynyt, tein sitten voltteja ja se rentoutui aina välillä hiukan mutta oli todella kiireinen, taputtelin kaulasta ja myötäsin ja kehuin heti kun rentoutui hieman:)
Sitten koitin ravia, se oli todella ISO, mutta kuitenkin suhteellisen tasainen ja mukava, siirryin takaisin käyntiin ja tavoitteenani oli vain saada hevosta hiukan rentoutumaan, välillä se haki hiukan eteen alas jolloin kehuin heti:)
En ottanut laukkaa koska omistajan ja minun mielestä oli turha stressata hevosta enempää, heti kerralla, hän näytti selästä vielä laukan ja ravia jonka jälkeen menin vielä selkään ja käytiin maastossa.
Ja omistaja sanoi myös että hevonen on usein vielä stressaatuneempi mitä nyt oli, ja sanoi että rentoutumiseen saattaa mennä 2viikkoakin, mutta siitä sitten vain luottamusta hakemaa:)
Soma saapuu Muddaisiin Lauantaina, itse sain uuden työn(lisärahaa) ja tienaan tallillakin.
Ja kk päästä saan rahaa kun Lassi myydään:)
Sitten tuntiin.Tänään kaverillani oli tunti Leimulla.Hän meni ensin pitkät alkukäynnit ja keskityttiin siihen miten hän istuu, ja kädet pysyivätkin sitten paremmin oikeassa asennossa:)
Puolessa välissä tuntia alettiin ottamaan takaosaväistöjä sekä pohkeenväistöjä,Takaosaväistöt olikin vielä ihan ok, vaikka Leimu jännittyikin.
Mutta kun ruvettiin ottamaan pohkeenväistöjän niin Leimu hermostui, ensin se alkoi peitsata, mutta käskin kaverini rentoutua ja hengittää ulos, auttoi hieman, Mutta sitten se tapahtui, kaveri meni väistöä ja Leimu otti nokkiinsa, ja pukitti= kaveri tippui.No ei onneksi loukannut, pukitti vielä samassa tilanteessa 3kertaa mutta sitten käyttäytyi ihan hyvin ja siihen oli hyvä lopettaa:) Eli eikun loppuravit ja käynnit, ensiviikolla jatketaan:)
Sä kirjotat edelleen kauheen salaperäisesti :D
VastaaPoistaOnko tää tulossa sulle nyt siis omaksi?
Kauniin näköinen neiti :) Minkä sukuinen? Onko paljon ratsastettu? Mitä tulevaisuuden haaveita ym? :)
Ja oletko vielä puhelinmyynnissä ja mitä alaa sun uusi työ on? :)
ONNEA!! Kiva nähdä ja kuulla että sulla menee hyvin :)
Pitää hiukan salaperänen olla:D en kerro enempää ennen kuin tiedän itse enemmän.ravisukunen, ratsastettu 2vuotta.
PoistaIhanan näköinen, onko koko nimi Soma? Ja tämä siis tulee muddaisiin vaikket sitä ostaisi vai?
VastaaPoistaAijotko millon sitten kyniä tuon harjan samalaiseks kun leimulla ja lassilla aina? Siis sellaseks rumaksi siilitukaks?
VastaaPoistaEN milloinkaan.Josset tiennyt vielä niin Leimulla on kesäihottuma ja se hankaa harjansa järkyttäväksi muuten en leikkaisi sitä ikinä lyhyemmäksi.Ja lassin ´harja sen sijaan oli paljon siistimpi siilinä koska ei pysy muuten yhdellä puolella.
PoistaEihän tuokaan harja pysy samalla puolella?
VastaaPoistaItseasiassa pysyy+että toi on suokki, lassi on puokki:)
PoistaTää suokkihan on Hannulan tallilla ja eiks joku Heidi oo menny tällä? En tiiä, mut älä pilaa tätä heppaa (:
VastaaPoistaKiva kun tää tulee sulle tää heppanen!! Oot varmaa tosi hyvä kouluttamaan hevosia, kun se lassikin oli ihan hullu mutta sekin meni tosi hyvin sulla sillon. OOT MUN IDOLIIIIII ♥
VastaaPoistaEikös tää heppa tullutkaan sulle? Vietiin sitte teuraaks...
VastaaPoistateuraaks ei ole mennyt:D voi teitä joilla ei ole omaa elämää.
Poista